Eipä ole tarvinnut paljon päivittää tätäkään. Joulun jälkeen tänne ei päässyt kirjautumaan. Sen jälkeen netti lakkasi toimimasta. Sen kun sai taas vörkkimään, niin koneesta hajosi kiintolevy.

Hyvät ihmiset, sen on sellainen katastrofi, että paljon pahempaa ei juuri voi tapahtua, lasketaan tietysti ihmisten henkeen, terveyteen ja lähimäisiin liittyvät seikat pois. Tallentakaa ne tärkeät jutut jonnekin muualle. Kopioikaa kiintolevy hyvissä ajoin, ne eivät olekaan kovin pitkäikäisiä.

Tässä oli jo muutenkin hankalaa, mutta kaikki kirjanpidot, laskutustiedot yms. mukava meni sitten sen mukana. Verottajan kanssa ollaan muutenkin oltu tekemisissä, eikä niin ystävällisissä merkeissä. Ei kuullosta kovin uskottavalta, että sinne menivät kaikki tiedot. Sinne ne jäivät ja siellä pysyvät.

Valokuvat menivät, mutta tärkeimmät ovat minulla kamerassa tallessa. Josko siihen saisi hankittua hyvissä ajoin uuden muistikortin, niin en esim. vahingossa kadota sitäkin. Olisi liian perinteinen sekin.

Lainakoneella tässä mennään. En pidä läppäreistä, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään, mutta tuskin tämä jaksaa mitään Photareita ja Coreleita pyörittää.

Entisen pomon kanssa saa riidellä liksojen maksusta, verottaja kuumottaa, ulosottomies hengittää niskaan ja koko ajan on jossain määrin sairas, uudesta duunista ei ole tietoakaan. Eipä tästä paljon enää puutu.

Pieni vinkki vielä. ÄLKÄÄ KOSKAAN RYHTYKÖ YRITTÄJIKSI. Ainakaan jos ei ole rahaa tarpeeksi parin vuoden elämiseen ja ihan takuuvarma asiakaskunta ja tilauksia ennen aloittamista. Eipä tässä muuta.

En itse juurikaan vietä joulua, mutta kaksi asiaa aina teen.

Katson telkkarista Lumiukon ja käyn eläinten hautausmaalla viemässä kissoille kynttilät. Surullista tietenkin, mutta eläinten hautausmaa on joulun aikaan niin täynnä kynttilöitä että se on osittain lohdullistakin, kun siellä on niin kaunista. Siellä ei montakaan hautaa ole ilman kynttilöitä, eläinystäviä kyllä muistetaan. Ensimmäistä kertaa jouluna siellä ei ollut lunta, oli todella erilainen joulumaisema kuin ennen. Siivosin samalla haudoilta kuolleet saniaiset pois, muut kasvit -hienot violettilehtiset - olivat elossa ja yksi aikoi näemmä vielä kukkiakin.

Hyvää joulua kaikille!

Kisut oli koko viikonlopun kiltisti, mutta viime yönä se tappelu taas alkoi. Miksihän se muuten alkaa aina öisin? Onkohan niillä vaan niin tylsää, että pitää vaikka tapella, että on jotain tekemistä ja saa minut pidettyä hereillä?

Anyway, eihän tästä maasta niitä käpyilyneuloja mistään kai saa.  Ja lankakauppojen mummot eivät ole kuulleet edes käpypitsistä, mikä on minusta lievästi sanottuna outoa. Käpyjä löytyi eikä tarvinnut sen ihmeemmin etsiä, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että minulla on käpy tai kaksi tallella niin en viitsinyt ostaa. No, koska niitä neuloja ei ollut, mutta hirveä hinku tehdä pitsiä päätyi siihen, että ostin Tikatasta patjaneuloja. Muuten melko sama asia, mutta nehän ovat teräviä kun taas käpyilyneulat ovat tylppiä (ihan ymmärrettävästä syystä). Ei se paljon menoa haitannut, tällaiset sitten tein:

Ajattelin, että noistahan saa vaikka korvikset. pitää vain ensin miettiä järkevin tapa päätellä nuo.

Itse asiassa noiden tekeminen oli ihan kivaa ja tuskin tämä tähän jää. Jostain kuin vaan saisi niitä oikeita neuloja. tai ainahan sitä voi kävylläkin tehdä mutta neulalla oli paljon kivempaa.

Jee!

Nyt se on valmis ja vaikka itse sanonkin, niin hieno tuli... tosi hieno. Tekisi mieli pitää tämä itse, mutta pakko se on laittaa myyntiin, kun ei ole yhtään rahaa. Mutta ainahan mä voin väsätä itselleni uuden.En vaan osaa yhtään edes miettiä, mitä tuolle kehtaisi laittaa hinnaksi.

Värit ovat vääristyneet kuvatessa, oikeasti tuo on paljon tummempi violetti

Kisujen kanssa melko rauhallista.

Hartiahuivini pikkuhiljaa valmistuu. Hyvin menikin, kunnes huomasin, eetä yhdessä palassa kohdassa jossa pitäisi olla 9 silmukkaa, siellä olikin vain neljä. Aaargh! Sellainen pilkunviilaaja olen kuitenkin, että pakkohan se on purkaa... ja tehdä uudelleen.

Pistetäänpäs tänne, viimeistelin juuri pari keskeneräistä salomoninsolmuhuivia.

Punainen

          ja

                  metsänvihreä

Eli peruskauraa. Jätän nämä tällaisiksi, kun en oli mikään hapsujen suuri ystävä.

Nettiä selatessa on tullut nyt jokin pakkomielle tehdä käpypitsiä, sitä en ole varmaankaan 10 vuoteen tehnyt, liekö enää taitokaan tallella, kävyistä puhumattakaan. Toisaalta netissä näkee enimmäkseen neulalla tehtyä, sitä en ole koskaan kokeillut, mistähän sellaisen neulan saisi? Taitaa olla tosi vaikea tästä maasta sellaista löytää. Jos joku tietää, kertokaa minulle...

Rähinät alkoi sitten taas yöllä. Kun on paikan päällä itse niin riidat saa kyllä soviteltua, mutta jatkuva stressihän se on meille kaikille. Aamulla oli taas leikkimielistä nujakkaa, joka meinasi muuttua totiseksi.

Tosiaan ennen leikkauttamista ei ollut minkäänlaista ongelmaa, vaan oltiin maailman parhaat kaverit. Eikä ongelmia tullut edes leikkauttamisen jälkeen heti vaan se alkoi pari viikkoa sen jälkeen. Tosin ei tämä tässä olisi mihinkään osallistunut, otti sen verran henkisesti raskaasti tämän oloasun pitämisen, se ei suostunut edes kävelemään sen kanssa. Eikä syömään, juomaan tai käymään laatikolla, kaikki piti tehdä puolesta. Mutta mukavampi tämä silti on kuin se eläinlääkärissä laitettava kinkkupuku (verkkotuubi), johon jää hampaat kiinni ja jossa on tosi kireät jalkareiät jos aikoo pitää sitä niin, että puvusta on mitään hyötyä.

Tötteröä en suostu eläimelle päähän laittamaan, jos ei ole ihan pakko. Aikoinaan yhdellä kissalla oli kipulaastari, sillä oli pakko pitää töttteröä, ettei vahingossakaan pääsisi nuoleskelemaan.

Toi elukka ei kyllä näytä yhteen itseltään tuossa kuvassa.

No, vuorokausi -tai oikeastaan puolitoista- menty jo ilman tappelun tappelua!

Vähän tää kuva muuten huijaa. Kissojen kokoeroa ei pysty millään huomaamaan. Edessä oleva kissa on oikeasti tosi rääpäle. Se on aikuinen kissa, mutta painaa silti vain vaivaiset 2,9kg. Tuo taempi painaa kaui jotain 6 kiloa. joten vähän epäreilut asetelmat.

Nii-i. Näin sitä esitetään kaveria niillä väliajoilla kun ei tapella.

Kuvassa kissa on näemmä yrittänyt vetää valmistumassa olevaa hartiahuivia peitokseen.

Siitä tulee oikein hieno, enköhän saa sen tällä viikolla valmiiksikin. Toivottavasti. kaikki isommat palat ovat jo tehty, mitä nyt yksi niistä on väärin liitetty eli se pitää korjata. Koska tämä ei ole varsinaisesti minkään mallin mukaan tehty puolikkaissa paloissa on vähän miettimistä miten ne saa toimimaan huivissa niinkuin haluan. Enkä oli vielä päättänyt tuleeko hapsut vai ei. Riippuu paljolti siitäkin, paljonko on lankaa jäljellä , mutta pitäisi sen riittää. Yleensä en oikein ole hapsujen ystävä, mutta tähän olen niitä harkinnut.

Kokoajan tilanne on ja pysyy kireänä. Esitetään, että ollaan kuin ei oltaisikaan ja pienimmästäkin syystä mulkoillaan pahasti. Muristaan, pörhistellään ja käyytäydytään muutenkin uhkaavasti. Pari tappelua melkein tänäänkin, mutta saan ne sentään estetyksi. Mutta ilmapiiri on aivan hirveä.

Jos vain tietäisi, mitä asialle voisi tehdä.

Olen harkinnut, että muuttaisin vanhemman kissan kanssa työhuoneelleni pariksi päiväksi, niin saisivat olla rauhassa, mutta siinä on se vaara, että pahentaakin tahtomattaan tilannetta. Toinen on gelma on, että tästä on ovi suoraan kadulle, koska tämä on myymälätila. Toisekseen se kissa ei varmaankaan tahdo olla täällä, se on aina viihtynyt kotona ja ei tahdo sieltä poistua. Nuorempaa ei yksinkertaisesti voi ottaa mukaan, se kuitenkin syö kaikenmaailman langanpätkiä ja mikä vaarallisinta nuppineuloja. On nimittäin yrittänyt syödä ennenkin, kun niitä on kantautunut kotiin esim. paitojen mukana.  Ja täällähän niitä on,  jokaista lattialle pudonnutta neulaa en koskaan pystyisi löytämään, mutta se kissa takuulla löytää. Ja muutenkin, silloin epäilisin kisulin saavan turpaansa jo senkin takia, että kotiinpalatessaa haisisi "väärältä".

Hankalaa on.

En tahtoisi millään luopua kummastakaan kissasta ja toivon, että siihen ei jouduta vaan asia ratkeaisi jotenkin. Pahimmassa tapuksessa se on ainoa vaihtoehto, mutta miten siinä sitten käyt valitsemaan kissojen väliltä, kumpi joutuu lähtemään?

No, pitää lähteä käymään koton ruokkimassa kisulit. Eristyksissä toisistaanhan ne on, joten eipä mitään vahinkoa tietenkään fyysisesti ole tapahtunut -toivottavasti, epäilen toisen osaavan avata oven, vaatehuoneen ovi on viimeaikoina jostain kumman syystä ollut auki pariin otteeseen. Ainakin se osaa avata hanan, koska tykkää juoda suoraan hanasta. Oppisi vaan laittamaan sen kiinnikin, kiin ei tarvitsisi kikkailla sen hanan kanssa. Mutta se lienee liikaa vaadittu.

Joka tapauksessa en tiedä miten se vaikuttaa kissojen välisiin suhteisiin pidettäessä niitä erillään. Mutta pakkohan se on.

Tämä rassukka siis ottaa turpaansa.

Päivä alkoi sitten puoli neljän aikoihin totisella kissatappelulla. 

Heräsin kissan murinaan, josta tietää välittömästi alkavan sellaisen myllytyksen, että kissoja ei erota toisistaan ja karvat vain pöllyävät. Kummallista asiasta tekee se, että kissat ovat  olleet maailman parhaat kaverit, mutta sen jälkeen kun leikkautimme toisenkin kissan ilmapiiri on ollut todella jäätävä ja tappelun tuntu koko ajan ilmassa. Ja niitä tappeluita on todellakin ollut, eikä se ole mitään leikkimielistä nujakointia. Isompi kissa yrittää tosissaan tappaa pienemmän, ja jos siihen ei menisi heti väliin, se onnistuisi siinä alta aikayksikön.

Kummaa todellakin, koska leikattujen kissojenhan ei juurikaan kuuluisi tapella. Tämän jos olisin tiennyt olisi nuorempi kissa jäänyt leikkauttamatta. Kissat olivat välillä jo viikon tappelematta, mutta räjähdysaltis ilmapiiri on tosin koko ajan ollut aistittavissa koko ajan. Eilen illalla se taas sitten alkoi se rähinä ja yöllä se leimahti uudelleen. Siinä sitten olen valvonut kissoja aamuyön elokuvia katsellen ja virkaten. Pakko oli lähteä työhuoneelle, koska paperihommat ovat krittiisessä tilassa ja niiden setvimistä ei voi enää millään verukkeella lykätä. Pakko oli eristää kissat eri huoneisiin, koska tappelu oli taas alkamispisteeessä. Ja muutenkin, ennemmin tai myöhemmin se olisi alkanut koska isompi kissa on mulkoillut toista koko ajan todella pahasti.

Mitään syytä tälle käytökselle ei ole löytynyt. Aikaa ja huomiota kissoille on aina ollut ja tasapuoliseti. Tilanteesta johtuen kissat on käytetty lääkärissä, Feliway hankittu, kaikki mahdollinen tehty. Mikään ei vain tunnu auttavan. Kaikki tosiaan näytti välillä menevän parempaan suuntaan ja kavereita taas olivat luottamuspulasta huolimatta, mutta taas on kaikki yhtäkkisesti poispyyhkäistyä.

Ja se Feliway - täysin yliarvostettua. Ei näytä toimivan kumpaankaan kissaan, ihan kuin ei mitään vaikutusta olisi. Tai itseasiassa ei olekaan.

Tosiaan tuo eilinen huivi on vielä vähän keskeneräinen,  ne lehtiruodit ovat ompelematta. tähän laitan kuvia aikaisemmista huiveista.

Näissä lankana on mohairia, tuossa mustassa ihan hyväntuntuista paksumpaa lankaa.

Jäi sitten vaiheeseen koko homma, kun töissä oli aina niin kiire. Mutta nyt tuli kenkää töistä jatkuvasta niskalimassa raatamisesta huolimatta, niin jos sitä jäisi aikaa sitten tällekin. Tosin tällä hetkellä ei ole senttiäkään rahaa, eikä duunia - eikä mitää muutakaan - mistä sitä saisi, joten säätämistä taas riittää siltä osalta. Mutta ainakin 18-tuntiset päivät ja seitsemänpäiväiset viikot tosi paskalla palkalla ovat minun osaltani tällä hetkellä ohi. Kiva, kun työtäni aina arvostetaan niin suuresti. Sattaa olla että Herra Isopomo saattaa harkita asiaa toisen kerran, kun takuulla kukaan muu ei suostu joustamaan joka asiassa eikä ainakaan ilman lomia tai  ylityökorvauksia...

Toki tällä välillä on tullut pari laukkua tehtyä, mutta niin on jäänyt kuvat ottamatta kuin tekstitkin kirjoittamatta. Lähinnä olen kuitenkin viettänyt olematonta vapaa-aikaani muiden käsitöiden parissa, lähinnä olen neulonut ja virkannut. Ja tehnyt itselleni muutamai vaatteita.

Tallainen on viimeisin tuotokseni, eikös vain olekin vallan viehättävä?

Tosiaan en ole koskaan aiemmin pitänyt blogia, joten tästä se alkaa.

Tänään töissä kismitti sen verran, että jotain piti päivän piristykseksi keksiä.Joten ajattelin ottaa projektikseni suunnitella ja valmistaa laukkuja. Saa nähdä mitä siitä sitten tulee, kun kiirettä tuppaa olemaan koko ajan.

Mutta jotain on pakko tehdä ja laittaa näytille, kunhan ehdin. Ensimmäiseksi varmaan jotain pientä.